En ole vieläkään ulkoiluttanut kameraa, vaikka kevätkukkia tunkee jo joka rakosesta. Mutta (ihan oikeitakin) sadepäiviä vielä riittää, joten tässä palapeli niiden varalle:
Toistan itseäni, hauska, tunnistettavissa. Jännä, miten silmälasit näyttelevät päässä aika pientä osaa, mutta tässä palapelissä niitä näyttää olevan kaikkialla :-D
Niin, sama kuva kuin Vastiksessa. Jotenkin tykkään itsekin - on kait tarpeeksi outo ;-) Tuon vasemman laidan toiseksi ja kolmanneksi alimmat palikat itse asiassa kuuluu yhteen. Oli vahinko, mutta päätin antaa olla - on oikeastaan mukava yksityiskohta kun joku on paikallaan.
Heh, heh, kylla me Marin kanssa ajatellaan saman lailla. Olin kirjoittamssa just noista stringesista, luin kuitenkin nuo Marin kommentit ensin =)))) Tama on jotenkin jo peloittavaa kuten Marikin tuossa taannoin totesi. Terveiset vain taalta aurinkorannikolta. Parin paivan paasta kotona ranta sateessa.
Taitaa viettää blogilakkoa - ei olis eka kerta. Olen havainnut naisen tällä viikolla Vastiksessa, joten todistettavasti hengissä on. Muuten ei mitään, mököttää. Tai sitten viettää laatuaikaa lasten kanssa.
Toivotaan, että vain laatuaikaa. Näin kyllä, että oli käynyt jonkun blogilla kommentoimassa. Meidät, Mari, on pistetty karantteeniin. Ollaanko oltu liian ankaria? =D
16 comments:
Toistan itseäni, hauska, tunnistettavissa. Jännä, miten silmälasit näyttelevät päässä aika pientä osaa, mutta tässä palapelissä niitä näyttää olevan kaikkialla :-D
Niin, sama kuva kuin Vastiksessa. Jotenkin tykkään itsekin - on kait tarpeeksi outo ;-) Tuon vasemman laidan toiseksi ja kolmanneksi alimmat palikat itse asiassa kuuluu yhteen. Oli vahinko, mutta päätin antaa olla - on oikeastaan mukava yksityiskohta kun joku on paikallaan.
Totta! Sopivasti rikkoo epäjärjestystä. En voi mitään, mulle tulee aina tuosta ylärivin vas. kolmannesta kuvasta stringit mieleen :-)
:-))))))))
Heh, heh, kylla me Marin kanssa ajatellaan saman lailla. Olin kirjoittamssa just noista stringesista, luin kuitenkin nuo Marin kommentit ensin =)))) Tama on jotenkin jo peloittavaa kuten Marikin tuossa taannoin totesi.
Terveiset vain taalta aurinkorannikolta. Parin paivan paasta kotona ranta sateessa.
Mukavia pääsiäispyhiä! Terkkuja Kevinille myös. Mitäs suunnitelmia olet punonut, kun olet yksin pääsiäisen? Piknikkiä?
Taitaa olla suunnitelmia suurempia, kun et ole piipahtanutkaan kommentoimassa edes omassa blogissasi...
Hu Huu Ninni!
Huhuuuu!
Täällä ollaan taas. Käykää vattallenne, se helpottaa ;-)
Siinä tulee merisairaaksi, on kuin kiikkustuolissa.
Tervetuloa maisemiin!
Kiitos, mutta ei ole vasta kuin toinen jalka kotona. Ehkä huomenillalla pääsen jo kotikoneenkin ääreen. Nyt vain hätäisesti töistä.
Mitä ihmettä Ninni puuhailee?
Ninni, sulla on kohta kova urkkis selata uudet kuvani läpi jos et kohta blogilleni ilmaannu =DDDD
Taitaa viettää blogilakkoa - ei olis eka kerta. Olen havainnut naisen tällä viikolla Vastiksessa, joten todistettavasti hengissä on. Muuten ei mitään, mököttää. Tai sitten viettää laatuaikaa lasten kanssa.
Toivotaan, että vain laatuaikaa.
Näin kyllä, että oli käynyt jonkun blogilla kommentoimassa.
Meidät, Mari, on pistetty karantteeniin. Ollaanko oltu liian ankaria? =D
Post a Comment