Thursday 24 August 2006

Seuraavaa lomaa odotellessa

Niinpä ne kesälomaviikot tulivat ja menivät niin nopeasti ettei oikein itsekään ehtinyt ymmärtää mitä tapahtui. Kaipa se on säädetty niin. Ensin odotetaan kuin kuuta nousevaa ja sitten ne on ohi että hups. Kolme viikkoa olen nyt kuluttanut toimiston penkkiä ja alan pikkuhiljaa taas päästä juonesta kiinni. Lapset ovat vielä Suomessa, ylihuomenna lähdetään hakemaan heitä kotiin ja samalla vietetään itsekin vielä muutama päivä Suomessa. Ja hoidellaan vielä viimeiset juoksevat asiat. Ihanaa nähdä taas lapset, on kova ikävä.

Sen verran on ollut ohjelmaa täällä päässä lasten jatkaessa lomailuaan että pitkä viikonloppu vietettiin Irlannissa. Maa ja ihmiset kovasti mieleeni, kunhan vain saisivat sen liikenteensä kuntoon, lähinnä tarkoitan vääränpuoleista liikennettä. Tiedän että monet monet ennen minuakin ovat sen omaksuneet, mutta mulla taitaakin olla aivoissa jotain vikaa. Suunnatonta keskittymistä vaatii ajaminen, ihan kuin ei olisi ennen ratissa ollutkaan. Vaan olen päättänyt joka kerta ajaa ainakin vähän, pakko sen on alkaa sujua. Muuten viikonloppu meni mukavissa tunnelmissa, vierailujen ja grillijuhlien merkeissä. Piknikilläkin käytiin ja nukahdettiin aterian jälkeen, seurauksena molemmilla punainen naama.

Mutta ensi viikolla nautin vielä täysin siemauksin viimeisistä kesäpäivistä Suomessa. Sitten tullaan kotiin ja alkaa taas sopeutuminen normaalin arkirutiineihin kouluineen. Joonakin menee jo yläasteelle, uskomatonta. Taidan olla hermostuneempi kuin hän, vaikka luottavaisin mielin kyllä koulutielle laitankin.

Ja kyllä! Onnistuin kuin onnistuinkin saamaan koko poppoon uudelle rahtilaivalle kotimatkalle. Täytyy koputtaa puuta ennenkuin soittavat ja kertovat uusista epäonnistumisista…

Oli aikomus työstää kotisivujakin tässä kolmen viikon lapsettaoloajan, mutta eipä ole liiemmälti ylimääräistä aikaa ollut. Taidan jättää moisen tuleviin pimeisiin ja sateisiin syysiltoihin. Ehkäpä jouluun mennessä olen saanut jotain säällistä aikaan. Nykyisiä toki päivittelen siihen asti kunnes saan uuden ulkoasun kuntoon. Lähinnä täytyisi Joonan sivuja päivittää ja Viivin sivuille saada Viivin mieleistä sisältöä.

Hieman tuossa kuvauskalustoanikin täydentelin, mutta itse kuvailu on ollut lähinnä uuteen totuttelua ja oikeiden säätöjen etsimistä. Ehkä siihenkin on syksymmällä taas enemmän aikaa. Toivottavasti. Jossain vaiheessa täytyy sivuille etsiä joku hyvä galleriasofta.

Hitto kun täytyy olla niin laiska!